Terassi tehokäyttöön
Kuvat ja teksti Mona Kalpala Unohtunut pihaterassi heräteltiin viihtyisäksi ruokailutilaksi, jossa on tilaa suurellekin pöytäseurueelle. Kiireettömistä ruokailuista on nyt mahdollista nauttia myös sateella, lasituksen suojissa.
Kuvat ja teksti Mona Kalpala Unohtunut pihaterassi heräteltiin viihtyisäksi ruokailutilaksi, jossa on tilaa suurellekin pöytäseurueelle. Kiireettömistä ruokailuista on nyt mahdollista nauttia myös sateella, lasituksen suojissa.
Teksti Olivia Halonen Kuvat valmistajilta Pihalle kaivataan säilytystiloja. Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla rumia ja tylsiä, vaan voit käyttää värejä ja kekseliäisyyttä. Varastoa siivotessasi huomaa,
Koonnut Mira Halonen Toimivuus on keskeinen keittiön suunnitteluperiaate, myös ulkona. Eikä aina tarvitse tehdä kallista ja suurellista, sillä kevyet ja siirreltävät ratkaisut toimivat vallan hyvin.
Pihan suunnittelu ja kuvat Maija Pelkonen Helsinkiläisen lapsiperheen piha rajoittuu ihanasti metsikköön, joka antaa luonnollisen ja rauhoittavan taustan oleskelulle. Tämän haluttiin ehdottomasti tulevan osaksi talon
Teksti Mira Halonen Lasiterassia ei kannata valita halvimman tarjouksen perusteella, vaan miettiä ensisijaisesti terassin sijoittamista tontille. Valitse sitten pihan tyyliä ja käyttöä parhaiten vastaava vaihtoehto.
Teksti Mira Halonen Päällystevalikoimista löytyy suuri valikoima elementtejä, eikä eri pinnoitemateriaalien yhdistämistä ei tarvitse arkailla. Yhdistelemällä muotoja, värejä ja kuviointeja pihan luonteeseen syntyy se omannäköinen
Teksti Mira Halonen kuvat ja suunnittelu Maija Pelkonen Helsingin merenrantamaisemissa on hulppean kokoinen kattoterassi, joka koki upean muodonmuutoksen. Ison terassin haittapuolia olivat vain aukea paikka
Teksti ja kuvat Mira Halonen Kivitalon ulkotiloihin haluttiin suojaisa paikka ruoanlaitolle ja ruokailulle. Tätä varten rakennettiin kesäkeittiörakennus olemassa olleen terassin yhteyteen. Perustuksissa käytettiin AX-Designin Kanto-terassijalkoja.
Teksti Mira Halonen Kuvat valmistajilta Aurinkosuojat vähentävät UV-säteilyn määrää, mikä saattaisi aiheuttaa terveyshaittoja ja vaurioittaa materiaaleja ja haalistaa värejä. Niiden käyttö vaikuttaa myös kodin valaistus-,
Koonnut Mira Halonen Eksoottiset ja villit eläimet koristavat nyt trenditietoisten koteja kullan ja pronssin sävyissä. Luo oma viidakko elefantti-kynttilänjalalla (H&M), koristelautasilla, tai pintaremontilla: ruusunpunainen tammiparketti

Alutec Oy on alumiini- ja lasirakentamiseen erikoistunut täyden palvelun yritys. Vastaamme tuotteidemme tekemisestä suunnittelusta aina asennukseen ja lopputarkastukseen. https://www.alutec.fi