Luonto lähelle

Pihan suunnittelu ja kuvat Maija Pelkonen

Helsinkiläisen lapsiperheen piha rajoittuu ihanasti metsikköön, joka antaa luonnollisen ja rauhoittavan taustan oleskelulle. Tämän haluttiin ehdottomasti tulevan osaksi talon taakse jäävää piha-aluetta. Kallio ja kanervat sekä heinät saisivat näkyä ja jopa tulla lähemmäksi. Mitään syytä esimerkiksi aidan rakentamiselle ei siis ollut, vaan leikki-ikäiset lapset saavat puuhastella lähimetsikössäkin. Sen sijaan naapuriin suuntaan kaivattiin hieman näkösuojaa.

Kallion tuntumasta löytyi hyvä tasainen paikka liuskekiveykselle, kuin jatkoksi kalliolle. Kalliota kaivettiin jopa hieman lisää esiin. Altanlaatalla toteutetun liuskekiveyksen ympärille lisättiin kaistaleet kunttaa pehmentämään nurmen ja metsämaaston rajaa. Maahan asennettiin myös pihavalot, jotka kohdistettiin valaisemaan iltaisin upeaa kalliota.

Näkösuoja naapuriin suuntaan toteutettiin istuttamalla ryhmään muun muassa muutama tiivis tuija. Lisäksi pihaan tuli hortensiapensaita, pilarikatajia ja kukkiva koristekirsikka. Pihan keskiosa jätettiin nurmikolle. Se toteutettiin siirtonurmella, jolloin saadaan nopeasti lapsiperheelle toimiva ja näyttävä peli- ja leikkialue.

Myös rakennuksen yhteydessä olevan terassin eteen ladottiin Altan laattaa estämään nurmikon kulumista. Varaston seinustan vierustalle päädyttiin tekemään sora-alue, jossa voi säilyttää puutarha- ja leikkitavaroita. Talon etupuolella sisäänkäynti ja autopiha kivettiin kalanruotoladonnalla.

 

Lue myös