Teksti Annaliina Niitamo Kuvat Wreta Gästgifveri

Kestikievarin vehreä piha kätkee sisäänsä pienen pieniä, puutarhan eri osiin risteileviä polkuja. Yrttitarhan rauhassa istuu eräs vieras lukemassa kokin hakiessa tarhasta tuoreita yrttejä illan ruokapatoihin. Toisaalla toinen vieras kulkee ajatuksissaan omenatarhassa, jonka syyslajikkeista tehdään omenapaistosta nautittavaksi pimenevissä illoissa

Wreta Gestgifveri on yksi Ruotsin vanhimmista edelleen toimivista kestikievareista. Se sijaitsee vanhan kauppareitin varrella, noin sata kilometriä Tukholmasta etelään, Norrköpingin suuntaan. Vuonna 1699 läheisten kylien päälliköt kokoontuivat ja päättivät, että tien varteen on pystytettävä majatalo ohikulkevia kauppiaita ja matkaajia houkuttelemaan. Nykyään kauppareitti tunnetaan paremmin E4:na, eivätkä matkalaiset kaarra pihaan hevosilla ja kärryillä, vaan Volvoilla.

Yli kolmen sadan vuoden historia on havisuttanut Wretankin toimintaa – se on ollut niin maatila, kalkkunafarmi kuin pyöräkauppakin. Nykyisessä muodossaan se on toiminut jo vuodesta 1997 asti, jolloin Jim Grundström ja Alexander Lundfeldt ostivat ja kunnostivat sen kustavilaistyyliseksi boutique-majataloksi. Neljän vuoden ajan pariskunta keräsi aikakauden aitoja huonekaluja ja sisusti majatalon kaksikymmentäkaksi huonetta yksilöllisesti ja ajan henkeä kunnioittaen.

Luonnon syleilyssä

Wretassa luonto on kuin utelias naapuri, joka antaa ilmoittaa itsestään talon vanhoissa huoneissa asti. Huoneissa kukkivat jatkuvasti puutarhan kukat – milloin sireeninoksat, milloin jasmiini ja laventeli – ja liehittävät suloista tuoksuaan hiljaiseen rakennukseen. Alkuperäinen, valkoinen päärakennus lepää vihreän lehdon keskellä sitä reunustavien kolmen muun rakennuksen vieressä. Ympäristön kasvillisuus on perinteistä skandinaavista kasvustoa, jota on kasvanut tällä paikalla jo majatalon perustamisen aikoihin 1600-luvulla. Tämä peripohjoismainen ympäristö ihastuttaa jatkuvasti myös ulkomaisia vieraita, jotka kokevat ympäristön hyvin eksoottisena.

Paikallisuus kunniassa

Rakennukset ja puutarha elävät keskenään harmonisessa soinnussa, eikä niitä voi kesällä juurikaan erottaa toisistaan. Itse päärakennus näyttää olevan kuin juuri näille juurilleen maasta noussut ja elämä rakennusten sisältä levittäytyy ulos puutarhan loisteeseen. Vieraat istuvat verannalla ja syövät ruoka-annoksia, joiden raaka-aineet löytyvät omasta pihasta tai lähimailta. Wallenbergin pihvit ovat paikallisesta naudasta, puolukat lähimetsistä ja perunamuusin perunat omasta maasta. Metsämarjapannacottan ja mansikkasorbetin maut tulevat noin kilometrin säteeltä niiden nauttijasta.

Verannalla istuessaan ja keltaisten peltojen ja synkkien metsien suuntaan katsellessaan huomaa ajatusten kulkeutuvan kuin itsestään pari sataa vuotta taaksepäin, Wretan perustamisen aikoihin. Maisema on alkuajoista tuskin paljoa muuttunut – 2010-luvusta henkii vain vieraiden vaatetus ja puhetapa. Aika Wretassa tuntuu pysähtyneeltä ja muu maailma on valovuosien päässä – yksikin vuorokausi tässä atmosfäärissä saa aistit rentoutumaan ja makustelemaan asioita