Vettä pihallesi

vetta-pihalle2

Teksti Mira Halonen

Geometrinen allas sopii aukeaan pihaan, jossa on laaja nurmialue, selkeät rajaukset ja paljon kivetystä. Allas on selvärajainen, reunat säännölliset ja kasvillisuus niukkaa. Aiheeseen sopivat hyvin yksittäiskasvit kuten pystyt keltakurjenmiekat. Valitse vain laji tai kaksi, ja nimenomaan ne hehkuvimmat värit.

Luonnonmukainen allas sulautetaan osaksi suuren puutarhan ympäristöä. Usein se perustetaan olemassaolevaan kosteikkoon. Allas mukailee maastoa ja yleensä käytetäänkin allasmuovia ja luonnonkiviä sopivan ulkonäön luomiseksi. Kaiken kruunaa runsas kasvillisuus. Syvässä vedessä viihtyvät lumpeet, pinnalla voi olla vaikka vesihyasinttia, matalassa vedessä on usein osmankäämiä ja rentukkaa, ja altaan ulkopuolelle istutetaan esimerkiksi rantakukkaa, rotkolemmikkiä, jättipoimulehteä, kotkansiipeä ja kurjenpolvia.

Purot ja putoukset saa virtaamaan niin rinteissä kuin tasamaillakin. Vaatii vain vähän vaivaa rakentaa tällainen pihaan mielenkiintoa tuova korkeusero. Kannattaa esimerkiksi miettiä, voiko pihasta räjäytettyä kalliota tai muuta jättömaata hyödyntää. Esimerkiksi japanilaisen puutarhan puron suvantokohtiin voi kokeilla istuttaa viiruhelpiä tai bambua. Kuunliljat ja saniaiset kaunistavat varjopaikan puron reunoja.

Kohotettu allas on hyvä vaihtoehto pienen pihan vesiaiheeksi. Oleskelualue on yleensä intiimi, ympärillä on aita tai aidanteita. Altaan ympäristö on joko kivetty tai laudoitettua terassia. Elävyyttä tuo pieni pumppu, joka voi nostattaa vettä pieneen suihkulähteeseen. Kohoaltaan ulkopuolelle sopivat kasvupaikasta riippuen erilaiset korkeat heinät ja reunoille kiipeilemään esimerkiksi muratti.

Kanavamaiset, pitkänomaiset altaat toimivat muotopuutarhoissa. Tällainen allas on voimakas visuaalinen elementti, eikä siihen yleensä sijoiteta kasveja. Kauneus piilee veden pinnassa, johon heijastuu ympäröivä maisema. Vettä voi seurata kävellen, kulkea sen yli rakennettua siltaa ja pysähtyä istuskelemaan ja katselemaan vesiaiheen päätyyn.

Astiaan tehty vesiaihe ilahduttaa parvekkeella tai isommasta pihasta luodussa pienessä tilassa, istuinryhmän lähellä. Pienoispumppujen avulla veden saa virtaamaan ja muutama kasvi ja kaunis kivi tekevät altaasta katseenvangitsijan. Astiat ovat käteviä siirreltävyytensä ansiosta, mutta pientä vesimäärää joutuu vaihtamaan usein.

Mietittävää!

  • Minkälainen vesiaihe sopii tarkoitukseesi, tilaasi ja sulautuu ympäristöösi?
  • Onko veden ääni ja liike häiritsevää vai rauhoittavaa?
  • Suunnittele kasviryhmien värit ja muodot.
  • Mistä haluat näköyhteyden altaalle ulkoa, entä sisältä?
  • Muista turvallisuusasiat, esim. reunan liukkaus (lapset, lemmikit).
  • Mistä saat sähkön pumpulle, tuleeko vesiaiheeseen kohdevaloja tms?
  • Kova tuuli jäähdyttää vettä, hajottaa suihkulähteen vesipatsaan ja katkoo pehmeävartiset kasvit.

Lue ohjeet altaan perustamiseen Terassin numerosta 2/2016!

vetta-pihalle5vetta-pihalle6vetta-pihalle7

 

Lue myös