Teksti ja kuvat Hugh Ryan Toimittanut Mira Halonen
Irlannissa, Dublinin lounaisosassa puutarhasuunnittelija Hugh Ryan sai unelmiensa toimeksiannon: Art deco -tyylisen talon puutarha. ”Talo oli hyvin hallitseva ja mieleeni nousi kuva valtamerialuksesta. Hanke saikin lempinimekseen Normandie”. Hugh päätti toteuttaa talon ympärille kuohuavan meren. Valittu teema kantaakin läpi puutarhan muun muassa aaltomaisina seinäkkeinä, tuulessa helisevinä kasveina, kaarevilla pensasriveillä, hiekkapoluilla ja terasseilla.
Hiekkapolkujen reunat on rajattu hauskasti kivilla, jotka on aseteltu pystyyn. Oleskelualueet pöytäryhmineen näyttävät kuin kelluvan kasvillisuudesta muodostetun meren päällä.
Kalkkikivellä ja graniitilla vuorottelemalla luotiin kaareva päällystetty alue talon ympärille, joka ikäänkuin säteilee kohti puutarhan vehreyttä.
”Huomasin jo ensikäynnillä kohteessa, että talon jokaisesta ikkunasta on puutarhaan avautuva näkymä, ja halusin huomioida sen suunnittelussa”, Ryan kertoo. Niin puutarha kuin etupihakin on nyt yhteneväinen kokonaisuus. Oleskelualueella on mukava ihastella kasvien liikehdintää tuulessa ja nauttia kylmää juomaa kuohujen keskellä.