Teksti ja kuvausjärjestelyt Mirsa Kaartinen Kuvat Markku Alatalo
Puinen portti avautuu narahtaen paritalon oleskelupihalle. Pöydälle on katettu sushia ja pian poksahtaa kuplajuoman korkki. ”Ystävät ovat aina tervetulleita”.
Pihan omistajan, Mian, mielestä pihassa onkin parasta sen kiireetön, rauhallinen tunnelma. Hän osti paritalon puolikkaan muutama vuosi sitten. Mian lempiväri on valkoinen. Se näkyy pihan istutuksissa ja kalusteissa.
Illan hämärtyessä on mukava sytyttää lamppuöljyllä toimivat soihdut ja harmaat kynttilät ja nauttia tunnelmavalaistuksesta. Villiviiniä kasvava istutuspenkki on viimeistelty hiilenmustalla katteella ja kauniilla matalilla heinäkasveilla. Vaalea kivikomposiittipenkki on yksinkertaisen kaunis kaiken vihreyden keskellä.
Piha näyttää vierailijan silmin valmiilta kokonaisuudelta. Mutta aina pitää olla pihaunelmia. Haaveissa on jatkaa terassia löhöilyosuudella. ”Riippumatto on jo hankittuna, joten enää puuttuu tasainen alusta riippumaton jalkojen alta.” Terassi tulee pihalle tarpeeseen, sillä nurmikko on niin vino, että siihen on vaikea asetella pihakalusteita tukevasti.
Esiin kaivetaan viime kesän alennusmyyntilöytö, hieno grilli. Se lämpenee oman käytön lisäksi tulevana kesänä usein myös ystäville pienten juhlien merkeissä. Mian järjestämät juhlat ovatkin tunnettuja mukavasta tunnelmastaan. Ja tällä kauniilla pihalla viihdytään pikkutunneille asti!