Teksti Mirsa Kaartinen Kuvat Markku Alatalo
”Viimeistään vappuna alkaa polte päästä mökille”, kertoo huvilan omistaja. Tosin tälle vapaa-ajanasunnolle ei noin vain piipahdeta, sillä kesämökille on automatkan lisäksi merimatkaa noin 25 kilometriä. Mökkeilykausi alkaakin veneen kunnostamisella. Kun kausi on sitten kerran käynnistynyt, saaresta ei malteta poistua lainkaan.
Kotkan edustalla, Suomenlahdella, sijaitseva upea kesäpaikka toimii sukutilana. Vaikka huvilan sisätilat ovat valoisat ja viehättävät, päivät vietetään useimmiten ulkona.
Saaressa on usein projekti, tai kaksi, meneillään. Talvikaudella suunnitellaan, ja kesäisin sitten toteutetaan päässä muovautuneet ideat. Yksi uusimmista, juuri valmistuneista urakoista, on mökkiä kiertävät terassit. Aamuauringon puolella nautitaan aamupala, ja iltapäiväkahvit juodaan mökin pääterassilla, merimaismaa ihaillen.
Saaresta löytyy viljelypalsta, jossa yrtit ja vihannekset viihtyvät. Koska suurimmaksi osaksi kallioinen maa ei ole kovin ravinnerikasta, on kasvatuslaatikoissa viljeleminen ainoa tapa saada varmaa satoa karuissa olosuhteissa.
Vaikka päivällä kukin puuhastelee pihalla omissa oloissaan, kokoonnutaan usein porukalla nauttimaan yhteistä illallista. ”Täällä halutaan panostaa ruokailuun ja tehdään usein monimutkaista ruokaa”, yksi saaren isännistä kertoo.