Teksti ja kuvat Lene Ostenfeldt Toimittanut Mira Halonen
Jo muutaman neliömetrin tilassa voi kasvattaa mausteyrttejä ja kukkia. Keidas on mahdollista luoda vaikka keskelle kaupunkia, kerrostalon katolle. On trendikästä tuunata itse ja antaa käytetylle tavaralle uusi elämä.
Kierrätystavaroiden haaliminen käy urheilusta
Tämänkin parvekkeen sisältö on haalittu lukuisista eri paikoista, mutta saaliiksi on saatu kasvatukseen sopivia astioita ja samaan tyyliin sopivia muita esineitä. Sellaisia kuin vanhat Carlsbergin puulaatikot, vanha lipasto, sinkkisiä kastelukannuja, metallisia kauhoja… Kaikki on mahdollista ottaa käyttöön.Kulje kirppareilla, kierrätyskeskuksissa ja huutokaupoissa.
Tuumaa tovi ja kysy kaveriltakin ennen hävitystä
Mieti aina ensin, ennen kuin hävität rikkinäiset kumisaappaat, käytetyt kuormalavat tai lohjenneen teekannun. Voit vuorata ne muovilla, tehdä salaojituksen vaikka sepelistä ja täyttää paksulla multakerroksella – ja istutusastiat ovat valmiita. Sen lisäksi että saat vihreän keitaan, tavaran kierrättäminen tällä tavalla on hyvin palkitsevaa.
Valitse sekä koristeellisia että syötäviä kasveja
Parvekkeellekin mahtuu yllättävän paljon erilaisia kasveja kasvamaan: syötäviä, koristeellisia, aromaattisia ja elegantteja. Tässä puutarhassa ei ole sääntöjä. Maahan tarkoitetut kasvit kasvavat yhtä lailla ruukuissa ja koristekasvit kukkivat kilpaa syötävien kasvien kanssa. Minitomaatit ovat rinnan kiivin, bataatin ja mustien paprikoiden kanssa.
Pienikin puutarha antaa paljon
Kun puutarhasi alkaa näyttää joltain ja saat ensimmäistä satoa, olet ikionnellinen. Unohdat samalla ne lukemattomat kerrat, kun olet kuljettanut multaa ja tavaraa ylös ja alas asunnostasi. Nauti siitä hetkestä, kun tomaatit alkavat kypsyä ja mansikat punertaa vanhan lipaston laatikoissa. Tai kun huumaava, mausteinen tuoksu tunkeutuu huoneistoon avoimesta parvekkeen ovesta. Itsesi lisäksi pikku puutarhasta nauttivat myös perhoset, mehiläiset, linnut ja hyönteisparvet, jotka yhtäkkiä löytävät keitaasi ja varmistavat samalla pölytyksen. Hyvä mieli tulee myös siitä, että olet tehnyt osasi kestävän kulutuksen puolesta ja ilmaston hyväksi. Kasvit ja mullassa möyriminen saavat ajan katomaan ja puutarhanhoito on todella rentouttavaa kaupunkielämän ja työn keskellä.