Teksti Mirsa Kaartinen Kuvat Markku Alatalo
Sipoossa, kumpuilevan maiseman keskellä, seisoo hurmaava 1900-luvun alussa rakennettu puutalo. Sen puutarha on pariskunnalle ennen kaikkea voiman ja ilon lähde. Puutarhassa vaalitaan ekologisuutta, sisustetaan ja istutetaan kasveja sydämellä.
Syreenipensaan sisään on kätketty pieni rentoutumispaikka. Vanhat, köysillä yhteen liitetyt, puunkarahkat pitävät syreenikatoksen ryhdissä ja tekevät oksistosta katosmaisen kokonaisuuden.
Marien istutuspöytä kertoo, että ollaan esteetikon puutarhassa.
Alapihalta löytyy vanhoista ulkovuorauslankuista nikkaroituja istutuslaatikoita. Niissä viljellään erilaisia salaatteja, pinaattia, porkkanaa, punajuurta, punasipulia, palsternakkaa ja tomaattia – lista on pitkä. Jokavuotisia suosikkeja ovat myös suolaheinä, erilaiset basilikat ja persilja. Marie käyttää ahkerasti pihan antimia kokkailuissaan.
Pihan helmi on kallion päälle vanhoista hirsistä rakennettu pihasauna. Se istuu kauniisti vanhaan pihapiiriin. Vanhat hirret on kerätty Itä-Uudeltamaalta ja ympäri Suomea purkutaloista. Ulkosauna on käytössä kesäisin noin pari kertaa viikossa. Saunasta piipahdetaan terassin poikki ulkosuihkuun virkistäytymään.