Ulkotilat – kuin toinen koti

ulkotilat_2

Teksti Jonna Kivilahti Kuvat Krista Keltanen

Sonja ja Johannes muuttivat taloonsa viitisen vuotta sitten. Se sijaitsee Lahdessa rauhallisella omakotitaloalueella, jonka kaikki talot on rakennettu 2000-luvun alussa. Taloa ympäröi suuri piha, jonka Sonja on sisustanut samalla intohimolla kuin talon.

Talon takapihalle Sonja on sisustanut useita oleskelutiloja. Talon viereen rakennettiin suuri pergola Sonjan piirustuksien mukaan. Pergolan sisällä on paikka oleskeluryhmälle, joka koostuu polyrottinkisista tuoleista ja sohvista, joita Sonja on pehmentänyt muhkeilla tyynyillä.

Ruokapöytä on valtava, yli kolmemetrinen. Pöytä on alun perin Sonjan isän valmistama ja se on tehty Sonjan lapsuudenkotiin. Pihakäyttöön perhe lakkasi pöydän venelakalla.

Pöydän tapaan perhe on toteuttanut useita ideoita pihalle omin käsin. Hauska idea ovat pergolan pallolamput, jotka Sonja on somistanut scrap-paperista leikatuin perhosin. Kun lampun sisälle sujauttaa koristevalot, saa hauskaa hehkua kesäiseenkin iltaan.

ulkotilat_6ulkotilat_3ulkotilat

Lue myös