Teksti Mira Halonen Kuvat valmistajilta
Suuret ja kovalle käytölle altistuvat alueet kannattaa toteuttaa joko betonikivellä tai isoilla graniittisilla noppakivillä. Graniitti on betonia luonnollisempi, mutta paljon kalliimpi materiaali. Pienelle ja kevyelle käytölle jääville alueille (käytävä, patio, polku) sopivat luonnonkivistä muun muassa liuskekivet ja pienet noppakivet.
Kaarevia muotoja on helpompi toteuttaa pienistä, valmiiksi pyöreäkulmaisista kivistä. Isot alueet valmistuvat puolestaan nopeasti isolla kivikoolla.
Kaarevia muotoja on helpompi toteuttaa pienistä, valmiiksi pyöreäkulmaisista kivistä. Isot alueet valmistuvat puolestaan nopeasti isolla kivikoolla.
Rinteet ja luiskat voivat olla liukkaita, joten valitse tällaiseen paikkaan röpöpintainen kivi, esimerkiksi graniittinen noppakivi.
”Yleisin virhe on varmaan se, että aliarvioidaan pohjatöiden tärkeys. Kiveyksen alle jätetään routivaa maa-ainesta tai jätetään eristelevyt pois, jolloin maa routii ja kaunis kiveys mutkittelee keväällä jättäen aukkoja kiveykseen. Myös jos pohjan tiivistäminen tai ns. kaatojen teko laiminlyödään, tulee kiveykseen pian monttuja, joihin myös sadevesi helposti kerääntyy”, kertoo Elina Pohjaranta HB-Betonista.
Lue lisää sekä betonin että luonnonkiven käytöstä pihassa Terassin numerosta 2/2014.