Resepti Marika Korhonen Vinkit Janne Töllinen Kuva Frida Steiner
Kauniit kakut, juomat ja kattaukset tekevät juhlan. Toteuta sinäkin juhlaunelmasi puutarhassa. Nappaa tästä ohje marenkiöverikakkuun ja ruuan pitämiseksi kylmänä.
Marenkiöveri
Pohjat 4 kpl
6 kpl valkuaisia
3,5 dl sokeria
1 kpl sitruunan kuori
Lemon curd
200 g voita
2,5 dl sokeria
3 kpl sitruunan kuori ja mehu
4 kpl keltuaisia
4,5 dl kermavaahtoa
Marjoja
Päällysmarenki
3 kpl valkuaisia
2 dl sokeria
1. Pohjat onnistuvat parhaiten kiertoilmauunissa, kun saat paistettua kaksi peltiä kerrallaan, mutta käyttäessäsi tavallista uunia, tee pohjat kahdessa erässä. Laita uuni 100 asteeseen.
2. Piirrä kahdelle leivinpaperille 4 kpl halkaisijaltaan 18 cm:n ympyrää.
3. Erottele valkuaiset. Lisää valkuaisiin ensin puolet sokerista ja vatkaa hetki, kunnes vaahto alkaa muodostaa pintaan kuvion. Lisää loput sokerit ja vatkaa, kunnes marenki on kovaa ja kiiltävää. Tällöin marenki pysyy kulhossa, kun kulhon kääntää ylösalaisin. Sekoita sitruunan kuori joukkoon käsin.
4. Pursota tai levitä marenki lusikalla ympyröiden kokoisiksi kiekoiksi.
5. Paista noin 1,5 tuntia tai kunnes marenki on päältä rapeaa.
6. Valmista lemon curd. Kuumenna voi, sokeri, sitruunan kuori ja mehu kunnes voi on sulanut. Lisää keltuainen kerralla ja kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes pulpahtaa kerran. Kaada heti viileään astiaan. Jäähdytä ja anna jähmettyä hetki jääkaapissa.
7. Kun pohjat ovat jäähtyneet, levitä alimman pohjan päälle lemon curdia. Levitä päälle kermavaahtoa ja ripottele päälle haluamasi marjoja kuten mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa, karhunvatukkaa, mustaherukkaa tai punaherukkaa. Hedelmät sopivat myös loistavasti. Toista muiden kerrosten kohdalla samalla tavalla.
8. Valmista päällysmarenki. Nostele päälle haluamallasi tavalla. Polta marengin pinta varovasti kaasupolttimella. Koristele esimerkiksi erilaisilla marjoilla. Päällysmarengin voit halutessasi jättää myös hyvin tekemättä.
9. Tarjoa heti!
Näin pidät tarjottavat kylminä
– Tee isoihin uunivuokiin isoja jäälevyjä ja laita sekaan kukkia, yrttejä, jne. Jäälevyt ovat kivoja pöydässä ja niiden päälle voi laittaa tarjoiluastioita jolloin tuotteet pysyvät pidempään kylminä. Iso sulaa hitaammin kuin pienet palat. Toimii myös boolissa eli kun iso jää sulaa hitaasti niin sulamisvesi ei laimenna juomaa niin nopeasti.
– Jos sinulla on kivi- tai savilevyjä, pakasta ne. Niidenkin päälle on hauska laittaa kylmänä pidettäviä ruokia esille. Kivi toimii myös kuuma-alustana, kun kuumennat sen ensiksi uunissa tai grillissä.
|