
Teksti ja kuvat Anni, seuraa Instassa @anniblomqvis
Vuonna 2000 rakennetussa puisessa omakotitalossa Keski-Suomessa, Keuruulla, asuvat Anni Blomqvist, Lauri Mäkinen ja Varpu-mäyräkoira. Taloa ympäröivä piha rajautuu metsään, jonka suuret havupuut antavat upean taustan niin kodille kuin pihamaalle.
Oleskelua varten Anni ja Lauri rakensivat itse Laurin kaverin kanssa noin
40 neliömetrin terassin talon yhteyteen. Terassilautana he käyttivät uritettua lämpökäsiteltyä puuta. ”Pidän luonnonläheisistä sävyistä. Terassille valitsin eri puunsävyjen lisäksi mustan, valkoisen ja harmaan, ripauksena on muutama väripilkku”, Anni kertoo.
Terassille molemmat halusivat ison ruokailuryhmän, jonka ympärille mahtuu koko perhe tai ystävät nauttimaan kesäherkuista. Sopiva pöytä löytyi Jyskistä ja tuolit Jotexilta. Seurustelua varten he hankkivat sohvaryhmän HobbyHallista. ”Kodikkuuden ja mukavuuden luomiseksi
tuon sohvalle taljoja, tyynyjä ja vilttejä. Lyhtyjä ja tuikkuja tulee poltettua ympäri vuoden. ne tuovat ihanaa tunnelmaa illan hämärtyessä.” Annilla on ympäri terassia myös paljon kasveja. Ruukkuja ja maljakoita hän siirtelee tilanteen ja tarpeen mukaan.
”Rakastan kukkia ja istutuksia. Kukat, kasvit ja heinät viimeistelevät minusta kokonaisuuden ja tuovat viihtyisyyttä.” Koska osa terassista jää talon katon alle ja sohvaryhmän yllä on markiisi, voi uudesta terassista nauttia vaikka vähän sataisikin. ”Meillä ’lisähuone’ on kovassa käytössä kesäisin, jopa aktiivisemmassa kuin varsinainen olohuone sisätiloissa”,
Anni nauraa.
