![]() |
Teksti ja kuvat Frida Steiner |
Nelihenkinen perhe rakensi upean kivitalon Espooseen vuonna 2001. Jo taloa piirrettäessä he halusivat myös ulos viihtyisän oleskelukeitaan. Hyvissä ajoin piirustuksiin otettiin mukaan myös ulkotakka.Kivitalon pohjoisnurkasta löytyikin suojainen paikka terassille, jonka lämpimänä sydämenä sykkii ulkotakka. Sen ansiosta terassielämästä nautitaan pitkälle syksyyn. Talon katto jatkuu myös tämän viihtyisän ulkoalueen päälle, joten pieni sadekaan ei oleskelua haittaa.Terassi on päällystetty kestopuulla, jota hoidetaan öljyämällä aina keväisin. Terassia kiertää myös kevyet kaiteet, jotka toimivat sopivana näkösuojana siellä oleskelijoille ja rajaavat samalla alueen selkeästi muusta pihasta. Taloa ympäröivät kauniit kivetykset, joista osa tehtiin luonnonkivillä ja osa laatoilla. Kivetysten ja nurmikon väliin on sijoitettu kukkapenkkejä. Kaikkiaan piha on suhteellisen helposti ylläpidettävä, vehreä ja yhtenäinen kokonaisuus. Siellä kukkivat alkukeväästä pitkälle syksyyn erilaiset kasvilajikkeet, jotka ovat omiaan lisäämään pihan kauneutta ja monimuotoisuutta. |
![]() ![]() ![]() |