Toimittanut Mira Halonen Kuvat www.secretgardens.com.au
Potts Point on yksi Sydneyn lähiöistä, jonka ilmapiiri syntyy sataman, sillan, kauppojen ja kahviloiden sekä kasvitieteellisen puutarhan yhdistelmästä. Juuri tämän kaupunkielämän tunnu pihasuunnittelija halusi aistittavan myös autotallin katolla sijaisevassa puutarhassa.
Vesiaiheen reunuksiin uusiokäytettiin vanhoja tiiliä. Veden solina yhdessä bambujen kahinan kanssa kutsuu asukkaiden lisäksi myös lintuja rauhoittumaan ja virkistäytymään altaan äärelle.
Istutusalueet kivettiin ja nostettin reilusti koholle riittävän kasvualusta turvaamiseksi.
Liuskekivilaatoitus pysyy siistinä melkeinpä pelkälä lakaisulla.
Pienet yksityiskohdat ilahduttavat puutarhassa löytäjäänsä. Niitä, sekä kasvillisuutta voi korostaa valaisemalla dramaattisesti alhaaltapäin.
Kukapa ei haluaisi viettää etäpäivää tässä rouhean rustiikkisessa takapihan pikku puutarhassa?