Teksti Minna Toivanen Kuvat Eden/Tero Kivimäki
Kansallisromanttisen talon valmistumiseen on perimätiedon mukaan vaikuttanut itse Eliel Saarinen. Villa Ylänteen arkkitehtuuri onkin upea. Tiloissa on ollut monenmoista toimintaa, kunnes sisustusliike Peroban omistaja halusi kunnostaa sen kodiksi lapsiperheelleen, mutta myös lounaskahvila.
Pihan kunnostuksessa tasanteet toteutettiin tonttia pengertämällä ja ne päällystettiin betonikivillä. Betonista syntyi myös uusi näyttävä portaikko ja esteetön kulkuluiska esimerkiksi pyörätuoliasiakkaille ja lastenvaunuille. Luonnonkivistä syntyivät ilmeikkäät muurit, joiden väleihin sijoitettiin istutusalueet. Niissä kasvaa atsaleoja, hortensioita, vuorikärhöä, tiarellaa sekä kääpiövuorimäntyjä pensaina ja rungollisina yksilöinä.
Pihalle toteutettiin vielä talon tyylin mukainen valaistus, joka paransi pihan käytännöllisyyttä ja käytettävyyttä huomattavasti.