Postikorttimaisemissa

kaarinatoivanen

Teksti ja kuva Jaana Kosunen

Taiteilija Kaarina Toivasen ja hänen aviomiehensä Martin kodin takapihalla käy armoton vilske, kun pikkulinnut lentelevät heinäseipääseen ripustetun siemenaterian ympärillä. Näky on kuin suoraan taiteilijan itsensä tekemästä postikortista. Niissä esiintyy lähes aina hyväntuulisia, veikeitä metsän eläimiä: sirkuttavia pikkulintuja, keimailevia kettuja tai mäkeä laskevia jänöjä. Yhtäkään eläintä ei Toivanen aja pihaltaan pois – kuka sellaista nyt inspiraation lähteilleen tekisi?

Oman pihan lisäksi sen takaa avautuva metsä on monen kortin tapahtumien näyttämö. ”Olen esteetikko ja näen kaikkialla ympärilläni paljon kaunista. Siksi haluan piirtää vain kauniita asioita ja hyväntuulisuutta, ja levittää niitä tunteita töilläni myös eteenpäin.” ”Olen piirtänyt myös tonttuja aina, aivan lapsesta saakka. Niiden hyväntuulisuus on tarttuvaa. Ehkä siksi piirrän niitä niin mielelläni.”

Metsäretkiltä mukaan napatut oksat, kepit ja kivet löytävät pihalla oman paikkansa joko pihapöydän piristyksenä tai kukkapenkin reunaa kaunistamassa. Piha onkin saanut useita palkintoja. Toivaset paljastavat, että se on pariskunnan onnen täyttämä työleiri, jossa huhkitaan yhdessä suunnitellen ja sulassa sovussa toteuttaen. ”Talven tullen siirrytään sisälle seuraamaan, kun takapiha alkaa elää taas ihan omaa elämäänsä. ”Kun kesäisin urakoimme pihahommissa, saa hyvällä omallatunnolla talvella pysytellä lämpimässä. Silloin tehdään vain ne pakolliset lumityöt.”

kaarinatoivanen_kortti2kaarinatoivanen_kortti1kaarinatoivanen_kortti3

 

Lue myös