Luonnonmateriaaleilla joulu pihamökkiin

nainmeilla_2

Teksti Minna Lindfros ja kuvat Frida Steiner

Mervi haaveili kesämökistä ja juoksutti puolisoaan Jussia pitkin Uuttamaata mökistä toiseen esittelyissä. Koska mieleistä mökkiä ei löytynyt, päättivät he tehdä pari vuotta sitten pienen piilopirtin omalle pihalleen. Mökin korvike muodostui grillikatoksen ympärille.

Mökin kalusteet ja pienesineet on haalittu kirpputoreilta sekä vanhempien mökiltä. Mervi onkin innokas kirpputorien kiertäjä. Uskomattomia aarteita löytyy jopa ilmaiskoreista – pellavapöytäliina on juuri tällainen. Kun on silmää ja taito yhdistellä rohkeasti, syntyy toisten roskista kaikkea kaunista.

vietetään paljon aikaa aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn, talvellakin, kuten pikkujoulun merkeissä. Ovensuu peitetään kauniilla verholla, jotta lämpö saadaan pysymään sisällä. Lukuisat kynttilät valaisevat ja lämmittävät tilaa. Perhe rakastaa kuusia ja kuusen tuoksua, niinpä koko mökki koristellaan kuusilla, ja niitä saakin olla paljon. Tänään muita sisustuksen päärooleja näyttelevät sametin pehmeys sekä luonnon koristeet. Ripaus kultaa sammaleen keskellä sävähdyttää.

nainmeilla_1nainmeilla_4nainmeilla_3

 

Lue myös