![]() |
Teksti Mira Halonen Tulppaania saa kaupoista, huoltoasemilta ja marketeista. Helppo saatavuus ja runsas ja värikäs lajikekirjo on lisännyt tulppaanin suosiota. Tulppaani symboloi kevään tuloa. Monet yhdistävät niihin myös iloisuuden, pirteyden, kauneuden ja tyylikkyyden. Ritarinkukka on sipulikasvi, jota saa sekä ruukku- että leikkokukkana. Suurin osa Suomessa myytävistä ritarinkukista on kotimaisia. Runsaaseen värivalikoimaan kuuluvat valkoinen, vaaleanpunainen, punainen, kellertävä ja lohenpunainen. Kukat voivat olla myös monivärisiä. Orvokin sesonki on kuumimmillaan heti vapun jälkeen. Useimmat orvokit ovat violetin värisiä ja sana violetti tulee ranskankielen sanasta ”violette” – orvokki. Yleensä pihoilla, parvekkeilla ja terasseilla olevat orvokit ovat 2-vuotisia tarhaorvokkeja, joita on sekä pieni- että isokukallisia. Osa lajikkeista on pystykasvuisia ja osa riippuvia. Helmililja on pieni ja sievä, useimmiten sinikukkainen kevään sipulikasvi. Ruukkukasvina sen saatavuus ajoittuu helmikuun lopun ja pääsiäisen väliseen aikaan. Suurin osa helmililjoista on syvänsinisiä tai valkoisia, mutta on olemassa myös vaaleanpunertava lajike. Hyasintit ovat helppohoitoisia, sillä ne seisovat sipulin päällä, joka antaa niille ravinteita sekä kosteutta. Hyasintit ovat kauniita istutettuina ryhmiin muiden kasvien ja kukkien, kuten mehiruusukkeen kanssa. Viime vuosina leikkohyasintti on yleistynyt keväisissä kukkakimpuissa! Lumikelloja ja kevätlumipisaraa voi hankkia myös näin keväällä kasvussa olevina kasveina, jolloin voit sijoittaa niitä ruukkuihin. Syksyllä maahan sipuleina istutetut lumikellot sen sijaan saattavat antaa sinun odottaa parikin vuotta kauniita kukintojaan. Jos istuta kasvit ulos, on turvallisinta suojata ne keväällä kovimpia halloja vastaan. Narsissit ovat parhaimmillaan varhaiskevään ulkokasveina, terassilla ja parvekelaatikoissa ruukkupuutarhassa. Narsissit kestävät kevään pikkupakkasia. Lannoitusta nämä kevään ruukkukasvit eivät tarvitse. Istuta sipulinarsissien juurelle esimerkiksi pitkään kukkiva tulilatva. Leikkonarsissi ilahduttaa puolestaan maljakossa, oikealla hoidolla vielä pääsiäisen jälkeenkin. |
![]() ![]() ![]() |