Ikuisen kesän kaipuu

Seija Strand

Teksti Kati Laituri Kuvat Seija Strand

Kotoisa-ohjelman sisätilojen suunnittelusta vastaava sisustussuunnittelija Seija Strand suunnittelee työkseen niin koteja kuin julkisia tiloja. TV-kasvona Strandista on tullut koko kansan tuntema ”Kotoisan Seija”, jonka sisustuksia kehutaan kotoisiksi ja käytännöllisiksi.

Vaikka Strandin kevät ja kesä tulevat olemaan kiireisiä, hän osaa kuitenkin rentoutua ja irrottautua työkiireistä ulkoilemalla, käymällä salilla yhdessä miehensä kanssa, huoltamalla kehoaan FasciaMethod-kehonhuoltomenetelmän avulla ja katsomalla elokuvia kotisohvalla perheen kanssa. ”Yritän ottaa vapaapäiviä ja teen jotain ihan muuta, jotta saan luovat aivoni nollattua.”

Strandin perhe asuu Seijan isovanhempiensa rakentamassa talossa, jossa hän on asunut jo lapsuutensa yhdessä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. ”Talossamme on iso piha, jossa riittää paljon töitä. Pihassa on ollut iso puutarha 30–40 vuotta sitten. Muun muassa perunapeltoa ja paljon vanhoja omenapuita. Vaikka perunapellosta on luovuttu, muutamia omenapuita on yhä jäljellä sekä isomummun vanhat raparperit ja pensasruusut, koska ne kuuluvat pihaan.”

Itse Seija ei halua istuttaa hyötykasveja, vaan valitsee niiden sijaan ruukkukasveja ja kesäkukkia fiilis edellä. ”Kesäkukkien suhteen olen vaihtelunhaluinen, välillä pelargonioita, välillä jotain muuta kivaa, jota puutarhamyymälässä on tarjolla. Joka tapauksessa jotain aika simppeliä ja vahvoja värejä kuten fuksiaa, pinkkiä, keltaista ja sinistä. Valkoiset kukat eivät ole minun juttuni.”

”Kahdeksan vuotta sitten rakensimme ison terassin, jonka yhteydessä on pieni uima-allas.” Sen suhteen Strandilla on unelmia. ”Haaveilen, että uima-altaamme muutettaisiin talvikäyttöön ja sitä isonnettaisiin ja terassia kasvatettaisiin. Haluaisin terassin yhteyteen pienen kesärakennuksen, jossa voisi yövyttää vieraita ja talvella säilyttää kesäkalusteita. Vanhaan taloon ei kuitenkaan sovi moderni piha, mutta pihamme kehittyy koko ajan ja erityisesti helppohoitoisuus viehättää meitä.”

Lue myös