Villa Aavan terassilla

Teksti ja kuvat Hanna Leino

Naantalin Aaslaluodon maisema sai asukkaansa rakastumaan sen luontoon ja meren tuoksuun.

Paikalla sijainnut vanha kesämökki kallioiden kätköissä rempattiin uudeksi moderniksi puutaloksi. Mustaan taloon tuli meren puolelle suuret ikkunat. Vuoden jälkeen talon valmistumisesta ympärille tehtiin vielä terassi siperianlehtikuusesta. Vähitellen harmaantuva terassilauta mukautuu saariston luontoon täydellisesti. Taitavan puusepän rakentamana sen linjat myötäilevät maastoa jokaista yksityiskohtaa myöden.

120 m²:n terassilla nautitaan aamun kahvihetkistä illan auringonlaskuun asti ulkonaolosta. Tuttu puuseppä valmisti keväällä tukevasta lehtikuusilankusta jykevän terassipöydän ja penkit, jotka pysyvät paikallaan merituulesta huolimatta. Aina kun sää vähänkin sallii, katetaan aurinkovarjon alle lounas. Saariston silakat ja lähitilan uudet perunat maistuvat ulkona ystävillekin.

Vaikka Villa Aava sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä asukkaansa työpaikalta, matka ei haittaa, vaan ajaessa unohtuvat arjen kiireet. ”Kun päätieltä kurvaa kohti kotia ja kuulee merilintujen äänet, muistaa unelman täyttyneen.”

Lue myös