
puutarhaterapiaa.blogspot.com
Vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone erottuu vain vaivoin valkoisten hankien keskeltä rintamamiestalon takapihalla.
Talvellakin tila tarjoaa hyvät puitteet monelle puuhalle. Siellä täytetään öljy- ja kynttilälyhdyt pihamaalle ja lintujen talviruokintatelineet.
Kevään edistyessä kasvihuoneessa syntyvät niin uudet kranssit sesongin tarpeista kuin sipulikukkaistutuksetkin. Tähän kasvihuoneeseen on vedetty sähköt, joten pihapuuhastelijaa ei edes kylmä yllätä, kun tilaan voi sijoittaa halutessaan lämmittimen.
Viime syksynä, kun kasvihuoneen kausi hyötykasvien osalta oli ohi, tämä kasvihuone sai koristeikseen kuusen oksia, kanervia ja sammalkoristeita. Kylmässä kasvihuoneessa koristeet ovat pysyneet hyvinä miltei koko talven! Tiesitkö muuten, että monia kanervia voi kasvattaa puutarhassa ympärivuotisesti. Se onnistuu, kun huolehdit kasvien hyvästä kastelusta talven yli niin, ettei kasvi pääse kuivahtamaan missään vaiheessa. Istuta kasvit maan sulettua aurinkoon happamaan ja läpäisevään maahan puutarhapenkkiin. Suojaa kasvit jatkossa talven ajaksi havuilla.

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Terassi-lehden numerosssa 2/19