Kreikkalainen kehto

Toimittanut Mira Halonen Kuvat Kettal/Ioanna Roufopoulou

Attikan niemimaan merimaisemissa sijaitseva talo on rakennettu 1960-luvulla, ja sen on suunnitellut kuuluisa arkkitehti Aris Konstantinidis. Vuosien saatossa kohde ei ole menettänyt tenhoaan, mutta se kaipasi muutosta niin sähköjen kuin eristysten osalta tähän päivään. Suunnittelusta vastannut Katerina Veremi Xynogala perehtyi asiaan selvittäen sopivat materiaalit ja työtavat, jotta paikan tyyli ja tunnelma pysyisivät alkuperäisinä.

Sisätilojen remontoinnin yhteydessä myös ulkotilat päivittyivät uusilla kalusteilla. Ne kaikki valittiin Kettalin mallistosta. Kauniit kivi- ja sepelipinnat saivat seurakseen vaaleita harmonisia valkoisen, harmaan ja beigen sävyjä – joita paikallinen luontokin tarjoilee. Laadukkaat ulkopehmusteet saavat peittää kiinteää sohvaa ympäri vuoden kärsimättä sään vaikutuksesta. Aurinkoa niemimaalla piisaakin, onneksi suuri mänty varjostaa oleskeluryhmää uima-altaan luona.

Kivimuurit antavat paikalle hyvän suojan mereltä puhaltavia tuulia vastaan, ne myös luovat varjoisia nurkkauksia. Sekä kivimuurien että oliivipuiden kauneutta on korostettu kohdevalaisimilla. Hoidettavia kukkapenkkejä ei ole, vaan karu kauneus syntyy alueella luonnostaa viihtyvillä kasveilla. Niiden rungot ja oksat sekä lehtimuodot toimivat katseenvangitsijoina.

Katoksen alla oleva ruokailutilassa ovat Kettal Stampa -nojatuolit ja Kettal Vieques ja Bitta -ruokapöydät. Kahden erillisen pöydän ryhmät ovat käytännöllisemmät kuin yksi suuri kokonaisuus. Näin keskellä istuvan ei tarvitse kiertää koko pöytää päästäkseen nousemaan, ja osan kalusteita voi sijoittaa halutessaan avotaivaan alle.

Ulkotiloissa on myös parikin oleskeluryhmää eri puolilla taloa, joten asukkaat voivat asettua halutessaan varjoon tai valoon päivänkierron mukaan. Koska oleskelutilat on pääosin laatoitettu, sirojalkaisetkin kalusteet pysyvät hyvin pystyssä. Sisäpihalla olevalle alueelle saa helposti yksityisyyttä sulkemalla liukuovet sisätiloihin, joista toinen on lämpöä eristävä lasiovi ja toinen puinen varjostusta ja näkösuojaa tarjoava liukuovi.

Lue myös